Kokoomusnuoret julkaisivat vastikään Tulevaisuusohjelma-nimellä kulkevan eduskuntavaaliohjelmansa. Muidenkin olisi syytä tuoda vaihtoehtonsa esiin, ennen kuin vastustajaa aletaan arvostella liiaksi. Koska oma puolueosastoni Helsingfors Unga Liberala Center on moniääninen ja usein muutenkin eri mieltä kaikkien kanssa, uskallan ottaa tässä kantaa kyseiseen ohjelmaan sukupolvinäkökulmasta.

Niin kutsutuilla ’’uuden ajan’’ politiikoilla on ollut tapana tuoda politiikkaan aiemmin siihen kuulumattomia asioita. On haluttu poliittisuuden piiriin yksityistä, yhteisöllisyyttä ja onnellisuutta. Konkreettiset ehdotukset tästä ovat jääneet vähäisiksi, ja ehkä on parempi niin. Valtiontalouden kestävyysvaje ja eläkepommien tummat pilvet ovat pakottaneet keskusteluun julkisen sektorin roolista nyky-yhteiskunnassa. Toki siitä käytiin keskustelua jo viime vaalien alla, mutta eri suhdannetilanteessa puhuttiin lähinnä vaurastuneen keskiluokan valinnanvapauden kasvattamisesta. Siitä, minkä ylipäätään pitäisi kuulua valtion tai sen säätelyn piiriin on aina hedelmällistä keskustella, mutta Kokoomusnuoret ovat ohjelmallaan hedelmöittäneet tätä keskustelua politisoimalla yhteisöllisyyden uudella tavalla.

Kokoomusnuoret tarjoavat päivä- ja vanhustenhuollon rahoitusongelmiin ratkaisuksi ’’sukupolvia kattavia asumisratkaisuja’’, jossa isovanhemmat huolehtisivat tarhaikäisistä lapsista ja perhe huolehtisi vanhuksista. Julkisille palveluille olisi sitten vähemmän tarvetta. Heiltä on päässyt unohtumaan, että näiden palveluiden yhteiskunnallistaminen 1960-luvulta lähtien on ollut edellytys naisten lisääntyneelle työssäkäynnille ja sen myötä syntyneelle elintason nousulle. Niissä yhteiskunnissa, joissa julkisia palveluja ei tämän osalta ole, hoivavastuu on viime kädessä naisilla. Voidaan ajatella, että nämä palvelut voitaisiin hoitaa yksityisesti työnantajien kautta, mutta elinkeinoelämän innokuus vaatia valtiota maksumieheksi myös vanhempainvapaista syntyviin kustannuksiin kertoo käytännön mahdottomuudesta. Voidaan aina toivoa, että kynnelle kykenevät isovanhemmat osallistuisivat enemmän lastenhoitoon ja että ketään ei jätettäisi heitteille, mutta yhteiskunnallisia järjestelmiä ei voi jättää ’’olis kiva jos ihmiset toimis näin’’ -haihattelun varaan. Poliitikoiden ja valtion tehtävänä ei ole toimia moraalinvartijoina.

Arvostelun päätän tältä osalta tähän. Kokoomusnuorten ohjelma sisältää paljon rohkeita linjauksia, esimerkiksi asuntolainojen korkovähennyksen poistosta, mitä on aiemmin perusteltu sukupolvinäkökulmasta jokseenkin älyllisesti epärehellisesti. Siitä, tarvitaanko ensi hallituskaudella veronkoroksia, leikkauksia, velkaelvytystä vai järjestelmänuudistuksia, on hyvä käydä keskustelua. Tähän toivoisin nuortenjärjestöjen tuovan vahvan sukupolvinäkökulman erityisesti nykyisen työeläkejärjstelmän mielekkyydestä. Yksi asia on kuitenkin selvä – tarvitaan lamatupoa järeämpiä ratkaisuja.